Kaikkein köyhimpien lapsilisät
Tam 27. 2011 - sirpaaholalaurila
Tällä viikolla on uutisoitu, miten kaikkein köyhimmät perheet eli ne, jotka ovat pudonneet toimeentulotuelle, eivät saisi lapsilisiä. Perusteluna on, että lapsilisät lasketaan tuloksi toimeentulotukipäätöstä tehtäessä. Huomiotta on jätetty, että toimeentulotukea laskettaessa jokainen perheenjäsen saa norminmukaisen tuen. Eli lapsiperheessä lapset nostavat osaltaan tuen suuruutta.
Yleensä toimeentulotukea saavat ihmiset elävät eri etuuksien varassa mm. asumistuki, työttömyyspäiväraha, lapsilisät ja perhe-eläke ja kaikki nämä lasketaan tuloksi. Lapsilisä on etuus etuuksien joukossa. Tällä perusteella jokaista etuutta voitaisiin vaatia sellaiseksi, jota ei oteta laskelmassa huomioon tulona.
Tärkeämpi asia, kuin se pitäisikö joku etuus huomioida vai ei, onkin se, miksi toimeentulotukinormia ei ole nostettu liki 15 vuoteen. Käytännössä siis toimeentulotuella elävät saavat käyttöönsä rahasumman, jonka ostovoima on 1990-luvun puolen välin tasolla. Niin kauan kuin normia ei nosteta, ei ole mitään merkitystä nouseeko jonkin etuuden suuruus muutamia euroja, koska käteen jäävä osuus ei kasva.
Olen seurannut eduskunnan kyselytunteja ja politiikkaa muutenkin. Tällä vaalikaudella olen kuullut yhden ainoan kansanedustajan nostavan toimeentulotuen jälkeenjääneisyyden esille.
Jos oikeasti halutaan auttaa kaikkein köyhimpiä, on perustoimeentulotaso nostettava aikakautta vastaavalle tasolle.
Lapsilisä kuuluu kaikille, myös köyhimmille. Lapsilisä ei ole syyperustainen sosiaalietuus, jota maksetaan toimeentulon muutosten takia, kuten työttömyyspäiväraha tai asumistuki, vaan sitä maksetaan kaikissa tuloluokissa sen perusteella, että sillä tasataan lapsiperheiden ja lapsettomien kustannuksia.
Vuonna 1994 Esko Ahon hallitus ei ilennyt suoraan leikata lapsilisää köyhiltä, mutta teki siitä tuloksi laskettavan etuuden toimeentulotuessa. Käytännössä se oli suora leikkaus köyhimmiltä lapsiperheiltä ja siksi törkeä.
On kummallista, että köyhien asialla itseään pitävä Sirpa Ahola-Laurila puolustelee leikkausta ja sanoo sitä miksi tahansa etuudeksi. Samaa mieltä hänen kanssaan olen siitä, että toimeentulotuen tasoa tulee nostaa kaikkien osalta, mutta sen este ei ole toimeentulotuen palauttaminen lapsilisän osalta köyhimmille lapsiperheille.
On mukavaa, että Anne Huotari vaivautui kommentoimaan mielipidettäni. Aika tarkoituksenhakuista kuitenkin oli poimia kirjoituksestani populistisesti vain tietyt lauseet ja jättää osa huomioimatta. Olen koko ajan sitä mieltä, että lapsilisät kuuluvat kaikille, mutta toimeentulotuessa ne lasketaan tuloksi, koska lapset saavat oman perusosansa. Suora lainaus STM:n lausunnosta: “Perheen toimeentulotuki muodostuu vanhempien perusosista ja lasten perusosista. Lapsen perusosan tarkoitus on turvata lapsen välttämätön toimeentulo… Kahta etuutta ei ole tarkoituksenmukaista kohdentaa samaan menoon”. Eli toimeentulotuessa on lapsen osuus huomioitu.
Anne Huotari arvosteli myös sitä, miten vertaan eri etuuksia toisiinsa. En edelleenkään ymmärrä, miksi esim. perhe-eläkkeet ja elatustuet pitäisi laskea tuloksi, mutta lapsilisiä ei. Mielestäni vaalien alla lapsilisäkeskustelulla pyritään viemään huomio pois siitä, että perustoimeentulotukea ei ole nostettu 15 vuoteen. Tätä yksikään ehdokas ei kyllä nosta esille, vaikka näin toimeentulotukiasiakkaalle jäisi oikeasti enemmän rahaa käyttöönsä.
Anne Huotari mainitsi, miten lapsilisäleikkurista on äänestetty monta kertaa kahdella edellisellä hallituskaudella. Hän on itse ollut kolme edellistä kautta eduskunnassa ja vasemmistoliitto istui sekä Lipposen I että II hallituksessa vuosina 1995 - 2003. Koko tänä aikana ei lapsilisäleikkuriin puututtu, toimeentulotukinormia ei korotettu, mutta eläkkeisiin tehtiin kyllä kaksinkertainen virheellinen leikkaus, jota ei korjattu. Tänä aikana kehiteltiin myös työllisyyspolitiikka, joka on luonut Suomeen kahdet eriarvoiset työmarkkinat. Ja näiden työmarkkinoiden mannekiinina Huotari on kyllä mallikkaasti toiminut “Paltamon mallinsa” kanssa. Juuri tämä työllisyyspolitiikka, joka pitää sisällään mm. työssäoloehdon, on saanut aikaan sen, että toimeentulotuki on enenevässä määrin tullut liian monelle päätoimeentuloksi.
Kuten Huotari mainitsi olen hoitanut monen köyhän perheen asioita. Pääasia näille ihmisille on, että käteen tulevat rahat riittäisivät elämiseen. On aivan sama, tuleeko toimeentulo lapsilisästä vai lapsen perusosasta, kunhan se on riittävän suuri. Loppukaneettina haluan vielä sanoa THL:n köyhyystutkija Jouko Karjalaisen sanoin: “Työ on paras tapa estää köyhyyttä, mutta vain silloin jos siitä maksetaan oikea palkka”.